Sairaalakassi

Nyt on ollut sairaalakassit pakattuna ainakin viikon, olivat siis valmiina jo viime maanantaina synnytystapa-arvioinnin aikana. Meillä jokaisella kolmella on omat tavarat, mitä otamme / olemme ottaneet mukaan kassiin.

Minä

• Alusvaatteet, mukaan lukien alushousut sekä imetysliivit
• Hiusharja ja ponnareita. Luulen, että mennessäni sairaalaan laitan hiukset ranskalaiselle letille, jolloin hiukset ovat poissa tieltä, eikä haittaa vaikka en pariin päivään pääse suihkuun. Itsellä tulee aina parempi fiilis, kun saa harjattua hiuksensa, siksi tämä ehdottomasti mukaan.
• Sukkia. Kyllähän sairaalasta saa lainasukat, mutta olen työskennellyt sairaalassa ja tiedän kuinka ärsyttäviä ne putkisukat ovat, kun niissä ei ole kantapäätä saati resoria. Omat sukat siis mukaan. Varsinkin jos joudun siellä 5 päivää olemaan.
• Sisätossut. Näin synnärin ovessa lukee "muistathan synnyttäjä ottaa omat sisätossut mukaasi osastolle!" Mielestäni se lappu on ihan huippupaikassa..varmastikin jokainen synnyttäjä kääntyy siinä kohtaa hakemaan kotoa ne sisätossut. Olen "onneksi" itse joutunut siellä käymään äitiyspolin puolella keskustelemassa raskausdiabeteksesta että Istuvasta Pojasta, että olen lukenut tämän lapun useampaan kertaan. 
• Laturi. Sekä kännykän että kameran laturit on pakko muistaa ottaa mukaan. Luulen, että niistä päivistä tulee muuten pitkät siellä. Varsinkin jos ei saa ilmoitettua kenellekään pienen tulosta taikka saa otettua siitä kuvia!
• Kirjoja / lehtiä. Ihan vaan varmuuden vuoksi. En usko, että siellä ehtiäisin lukemaan, mutta ei sitä koskaan tiedä. Poikkeuksena on, että jos synnytys käynnistetään eikä tapahdu pitkään aikaan mitään, niin luulen, että silloin on pitkiä hetkiä jolloin tarvitsee jotain tekemistä.
• Hammasharja + -tahna. Kyllä nyt kaikki tietää mikä fiilis on, jos on likaisilla hampailla pidemmän aikaa!
• Shampoo, hoitoaine, dödö, rasvaa. Ei tarvitse selittää sen kummemmin.
• Hyvää musiikkia. Varsinkin, jos synnytänkin Minin alakautta, niin luulen, etten kestä supistuksia ilman tsemppi-musiikkia. 
• Neuvolakortti. Se on ihan ehdoton. Vaikka onkin tietokoneaika, niin tässä tapauksessa ei ole. Olen kerran erehtynyt liikkumaan ilman neuvolakorttia äitiyspolilla ja sain kuulla siitä jokaiselta hoitajalta. Hyvä, ettei siivoojakin tuominnut minua kortittomuudestani.
• Kotiinlähtö vaatteet. Kaikki vaatteet on sellaisia kivoja/ hyviä päällä. Sellaisia, että on voittajafiilis, kun pukee ne päällensä <3 Villasukatkin on mukana.

Mies + tukihenkilö

Jos on normaali alatiesynnytys, niin olemme sopineet mieheni kanssa että lisäksemme tulee yksi tukihenkilö mukaan. Siskoni.

• Vaihtovaatteet ja varsinkin löysähkö T-paita. T-paidan alle saa laitettua pienen lämpimään "kenguruhoitoon".
• Lukemista. Kyllä sitä varmastikin kaipaa jotain tekemistä - varsinkin tilanteessa, jossa synnytys on hyvin pitkä ja alkuun ei tapahdu mitään. Siksi myös tukihenkilö on mukana, saavat vaihdella keskenään, että kumpi kuuntelee mun vittuilua ja kumpi pääsee vaikka ulos rauhoittumaan.
• Laturi. Sekä kännykän että kameran. Samat syyt kuin minullakin.
• Se itse kamera. Minä en sillä kuvia varmaankaan pysty kauheasti ottamaan..
• Musiikkia. 
• Syötävää. Synnärin vieressä on kauppa, muistaakseni klo 7-23 auki, mutta varmastikin molemmat tulevat tarvitsemaan energiaa. Ja koska vain minulle tarjoillaan syötävää sairaalan puolesta, niin mukana olleilla kuuluu olla omat eväät mukana. Synnärin puolelta löytyy tähän tarkoitukseen myös jääkaappi.
• Sisätossut. 
• Lompakko. Sairaalasta löytyy kahvila + naapurista se kauppa. 
• Uikkarit. Jos normi synnytys, niin en sano "ei"tä vedelle / uima-altaalle. Miehellä/tukihenkilöllä kannattaa olla uikkari mukana, niin pääsee mukaan altaaseen. Tai voi sitä alastikin tulla mukaan, mutta kyllä sitä varmastikin hoitohenkilökuntakin käy välillä "tsekkaamassa" tilanteen.

Anssi

• Tutti, tuttipullo ja äidinmaidonkorviketta. Ihan varmuuden vuoksi. Näistä mitään ei suositella, jotta imetys varmasti lähtee käyntiin. Mutta omaa oloani helpottaakseni ne on siellä laukussa mukana.
• Kotiintulo-vaatteet.

Piti testata, että mahtuuko kaikki vaatteet varmastikin haalarin sisään - ja vielä niin, että itse Anssikin sinne mahtuisi! Tähän päälle tulee vielä valkoinen talvihaalari. Autoon laitettavassa kantokopassa on myöskin makuupussi, jotta Minin olisi varmasti lämmin, kun autossamme ei oikein lämmitys toimi. Muuta kuin pitkillä matkoilla. Jota meillä ei ole sairaalasta kotiin.

Lämpötöppöset sekä hanskat.

Lämmin fleece-puku.

Varapipo, kypärämyssy sekä toiset lapaset lämpöhanskojen alle.

Body ja fleece-housut. Bodyssa on käsien päälle sellaiset huput.

Kyllä nyt jokajannulla pitää olla huppari pienestä pitäen <3

12.12.2014 Hoitoalustan väsäily

Hoitoalusta on toiselta puolelta sellaista suojamuovia, ostin Turusta Jätti-Rätistä. Paksua, laadukasta ja halvempaa kuin Eurokankaasta. Olisiko ollut 9e/metri, kun Eurokankaassa oli 14,90e/metri (ja se oli sellaista ihan ohutta, joka ei varmaan edes suojaa, jos vauva alkaa hikoilemaan..).  Tämä Jätti-Rätistä ostamani suojamuovi oli siis leveydeltään noin 1,5m - 2 metriä. Tämän suojamuovin ja taustakuvan välissä on kaksi kerrosta "vuorikangasta", jotta hoitoalusta olisi pehmeä(hkö).

Toiselle puolelle tuli vahingossa kuviointi. Ostin kankaan Jätti-Rätistä, tilkkuosastolta ja kun valitsin kankaan niin olin tyytyväinen siihen, että siinä on niin paljon abstrakteja kuviointeja. Halusin kuitenkin pienemmän palasen kyseisestä "tilkusta" (2m x 1,5m). Mutta myyjä avasikin kankaan kokonaan ja näytti, että se oli yksi iso kuva metsästä, jossa oli mm. karhu ja lintu. Loput kuvasta olikin juuri mustia puita, oranssia maata, ja valko-sinistä taivaan ja maan sekoitusta. Hän ei siis suostunut myymään tilkusta minulle tilkkua. Vaan jouduin ostamaan koko tilkun. Noh, se koko tilkkupalanen maksoi siis 3,50e, niin suostuin tähän.

Huolittelin reunat kanttinauhalla. En edes tiennyt vielä kuukausi sitten, että mikä on "kanttinauha" vieraillessani ensimmäistä kertaa Eurokankaassa. Serkkuni piti näyttää ja kertoa minulle, että mihin tarkoitukseen se on. Tässä työssä se oli kuin nenä päässä!

Halusin hoitoalustaan välttämättä myös ripustuslenkin. Onneksi olin pari vuotta sitten avustajana 5. luokan käsitöissä, joissa he tekivät kangaskasseja. Tällöin opin, että jos haluaa, että jokin asia kestää kantamista/roikkumista, niin pitää tehdä tuollainen neliö, jonka sisällä on raksi. Nyt tämä siis kestää myös roikkumista.

Se miksi aloin ylipäänsä tekemään omaa hoitoalustaa oli se, että sen saisi mukaan hoitolaukkuun. Opin veljeni pienen kanssa sen, että jos menee esimerkiksi kaupungille, niin useasti näissä yleisissä vaipanvaihtopisteissä on ainoastaan pöytä mutta ei pehmustetta. Siinä pienen alle sitten pitää keksiä jokin pehmuste. Esimerkiksi takki. Siinä sitten saa jännätä, että onko pienen hyvä olla vaipan vaihdon jälkeen ja itsellä pissainen takki. Nyt pehmustettu hoitoalusta tulee aina olemaan mukana.

Aikaisemmista kuvista on ollut vaikea hahmottaa kokoa, joten minun käteni on nyt tässä mallina.

Hoitoalustan saa myös roikkumaan. Koska olen tekstiilityön ammattilainen, niin osasin hienosti ajatella, että mihin kohtaa ripustuslenkki kannattaa asetella, jotta kuva olisi oikeinpäin roikkuessaan.. NOT. Mutta kuten mieheni totesi, niin pääasia on se, että hoitoalusta toimii. Ei se, että ommel ei ole ihan suora tai se, että kuva on väärinpäin, kun sen asettelee roikkumaan.. Että ei Anssi sellaisiin kuulemma kiinnitä huomiota.

8.12.2014 Synnytystapa-arvio

Meillä oli maanantaiaamuna 8.12. klo 8.30 synnytystapa-arvio, joka oli hiukan erilainen kuin muilla. Näin olen kuullut. Kuulemma yleensä neuvolalääkäri tarkistaa kohdun suun ja tunnustelee vatsan päältä, että minkä kokoinen ja muotoinen kaveri on tulossa ja noin arviota siitä, että milloin saattaisi tulla. Eli sellaisella "mutu-tuntumalla". Meillä oli ihan synnärillä ultraääni erikoislääkärin tekemänä. Koska minulla tosiaan on todettu raskausdiabetes, niin Mini piti mitata, ettei ole kauhean kokoista jässikkää tulossa.

Ja kuten aikaisemmassa kirjoituksessa "Kauheuksien kautta voittoon!" luettelin niin meillä oli kolme vaihtoehtoa, mitä tulee tapahtumaan synnytystapa-arvion jälkeen. Tässä ne muistutuksena.

1. Synnytys käynnistetään samantien, koska mini onkin jo monsteri.
   Neuvolatäti käski pakata sairaalalaukun valmiiksi viimeistään sille päivälle ja ottamaan sen mukaan polille.
   
2.  Minin annetaan kasvaa, mutta synnytys käynnistetään laskettuna aikana.
   Tämä EI käy! Se on sitten ihan varma juttu, että mini syntyy joulun pyhinä. Koska laskettuaikahan on 23.12.
   
3. Minin annetaan kasvaa ja syntyy kun on siihen valmis.
   Eli saa syntyä 8.12.2014 - 6.1.2015 välisenä aikana milloin huvittaa. Onko siis vuoden viimeisten juhlijoiden joukossa vai vuoden ensimmäisten..?   
   
   

Noh, menimme siis hyvin jännittyneinä äitiyspolille mieheni kanssa, kassit pakattuna valmiina, mutta jätimme ne autoon - koska eihän pieni nyt monsteri voi olla ja ei kai meistä nyt ihan vielä vanhempia voi tulla.. mulla on vielä joulukortitkin hiukan vaiheessa ja oon kuullut juttua, että pitäisi luututa lattiat ja pestä ikkunat ennen kuin pieni tulee maailmaan. Enkä kumpaakaan ollut vielä tehnyt! (En ole kyllä vieläkään..)

Ensimmäiseksi pääsimme mieheni kanssa pieneen huoneeseen ja vatsalleni laitettiin hihna, johon kiinnitettiin kaksi anturia. Toinen mittasi Minin sydämen sykettä ja toinen olisi sitten mitannut minun mahdollisia supistuksia. Supistuksia ei kuitenkaan tullut, mutta Mini kuuli selvästikin, kun hoitaja sanoi ennen poistumistaan: "Tässä sinulle tämmöinen nappi, jos vauva liikkuu, niin nappia voit sitten painaa, niin katsotaan miten sydän sykkii liikkeessä ja miten lepotilassa." Hoitajan laittaessa huoneen oven kiinni aloitti Mini sellaisen jylläämisen, etten ole koskaan sellaista tuntenut. Hän ei selvästikään voinut sietää sitä hihnaa eikä niitä kahta anturia, vaan potki ja kääntyili. Sain painaa jatkuvasti sitä nappia, lopuksi hoksasin, että sitä nappia pystyi painamaan pohjassa. Joten painoin sen pohjaan. Oli hauska katsoa miten sydänäänikäyrä katosi vähän väliä tai sitten vaihteli välillä 72-180 lyöntiä minuutissa. Ne oli pitkät 30 minuuttia sekä minulle että Minille. Luulen, että minä pärjäsin hiukan paremmin kuin vatsa-asukki. Normaalisti kun neuvolassa ollaan käyty on Minin sydänäänet ollut siis tyypillisesti alle 140. Noin 130-140/lyöntiä/minuutissa. Joten 180/lyöntiä/min oli selvästikin merkki siitä, että Mini ei voinut sietää hänelle tekemiämme asioita.

En sitten tiedä, että johtuiko tuosta Minin "kidutuksesta" vai mistä, mutta seurasikin yllätys, kun pääsimme erikoislääkärin tutkittavaksi. Koska Minillä on selvästikin omaa tahtoa ja tekee asiat niin kuin haluaa, niin oli olemassa myös vaihtoehto numero 4 synnytyksen suhteen, jota ei osannut odottaa lääkäri ja vielä vähemmän me.

Menimme tosiaan erikoislääkärille ja ensimmäiseksi todettiin, että kohdunsuu oli juuri niin kuin kuuluikin, että tulee olemaan valmiina, kun mahdollinen synnytys alkaisi. Tämän jälkeen lääkäri sitten kokeili Minin kokoa ja muotoa vatsanpäältä "mututuntumalla" ja kertoi, että "tässä on selvästikin takapuoli ja tässä menee selkäranka.. juu.. vaikuttaa ihan normaalikokoiselta näin käteen, mutta katsotaan ja mitataan vielä ultraäänellä hänet."

Kun ultraäänilaite saatiin vatsan päälle ja tv-monitoriin kuvaa, niin lääkäri totesi "jaaha. Tällaista en odottanutkaan näkeväni. Eikä minua ollenkaan ole varoitettu tämmöisestä. " Itselle kuvaruutu oli vielä liian musta enkä hahmottanut siinä mitään, joten sen parin sekunnin hiljaisuuden aikana jonka lääkäri istui ja tuijotti hämmentyneenä ruutua ehdin ajattelemaan, että a) niitä onkin kaksi, mutta aikaisemmin sitä ei olekaan huomattu tai b) Mini meni ja kuolikin sen mylläämisen jälkeen. Sain sitten kröhästyä ja kysyttyä, että mitä siellä sitten näkyy, niin lääkäri piti palleani kohdalla UÄ-sauvaa ja alkoi esittelemään, että "niin, tässä tosiaan on pienen pää. Äsken vielä luulin, että se olikin takapuoli..mutta.. hmm.. se siis on perätilassa eli peppu alaspäin. Näillä viikoilla pitäisi olla jo pää alaspäin."

Lääkäri totesi, että mitataan pieni kuitenkin siinä sitten ennen kuin aletaan tekemään mitään. Pienen reisiluun pituus siis mitattiin, josta saatiin arvio, että Mini on noin 3000g painava. Pituutta kuulemma siitä ei voi määritellä vaan ainoastaan paino. Ja tuo paino näillä viikoilla (rv 37+6) oli kuulemma ihan normaali, ehkä hiukan alakäyrääkin. Ensin lääkäri sanoi, että "niin, että näillä viikoilla 36 se on hiukan ylipainoa.." johon korjattiin, että viikkoja on seuraavana päivänä jo 38, joten saatiinkin Ministä vielä ihan normaali. Mutta lääkäri unohti viikkomme hetken kuluttua uudestaan, kun kysyi, että lähdetäänkö pientä kääntämään, että sen voisi vielä näillä viikoilla kääntää oikeinpäin eli väärinpäin. Suostuimme tähän, joten mukanamme ollut hoitaja alkoi heti soittamaan leikkaussalia valmiiksi. Tämä kuulemma siksi, että sikiön sydän äänet saattavat kadota, jolloin se pitää kiireellisesti leikata pihalle. Satuin tässä välissä vilkaisemaan miestäni, joka oli hyvin kalpea. En usko, että itsellänikään oli kauheasti väriä kasvoissa jos ne olisin nähnyt. Eli tilanne oli se, että pientä lähdetään kääntämään ja tuloksena voisi olla hätäleikkaus.. ja meidän sairaalakassit oli autossa!

Siinä sählätessä kaikkea lääkäri sitten totesi ääneen mutisten, että "niin.. kun teillä kuitenkin on viikkoja vielä 36, niin kyllä sitä voi vielä lähteä kääntämään, vaikka kyllähän se aika iso on jo käännettäväksi..", johon sekä hoitaja että me totesimme, että viikkoja oli vieläkin ne 37+6 ja sitten se lääkäri katsoi kauhistuneena meitä (ainakin siltä se tuntui) ja totesi, että "ei niillä viikoilla voi enää kääntää! Että se olisi hyvin riskikäännös!" Ja otti UÄ-sauvan takaisin käteensä ja totesi, että Mini pitää vielä uudestaan mitata ja nyt tuloksena olikin 150g enemmän eli yhteensä Minin paino siis oli 3 150g. Joka edelleen kuulemma oli siellä keski-/alakäyrillä verrattuna raskausviikkoihin. Eli kääntämisyritys peruttiin. Samoin leikkaussali sekä se, että meistä olisi tullut sinä maanantaina vanhempia joko vauhdilla leikkauksessa tai käynnistämisen seurauksena. Hoitaja tässä vaiheessa muistutti lääkäriä, että edellinen potilas oli ollut raskausviikoilla 36.

No, koska kaikki asiat olivat hyvin uusia minulle, ei ollut tullut mieleenikään, että meidän Anssi "The Mini" saattaisi olla Istuva Poika vatsassani, niin yritin kysellä paljon (saatoin kyllä saada vain pari kysymystä ääneen, kun olin niin järkyttynyt leikkaussalin varaamisesta ja siitä, kuinka lääkäri sekoitti jatkuvasti meidän raskausviikot edelliseen ja oli sen perusteella tehnyt päätöksen kääntää..) ja lääkäri osasi kertoa, että perätilavauvan voi synnyttää ihan normaalisti alakautta, että silloin vauva tulee vain peppu edellä - kun yleensä tulee pää edellä. Ainoita poikkeuksia on ponnistusvaiheessa, jossa vauvaan ei saa koskea ennen kuin myös hänen lapaluunsa ovat näkyvissä. Kun normaalisti vauvaa voi auttaa ulos esimerkiksi imukupilla auttamalla tai sitten kätilö voi auttaa ottamalla päästä/hartioista kiinni ja vetää vauvan pihalle. Mutta perätilasynnytyksessä olisi hyvin suuri riski, että auttamalla vauvaa ulospäin jäisi napanuora kaulan ympäri ja aiheuttaisi happivajeen. Eli minun pitäisi siis ponnistaa kaksinkerroin oleva vauva ulos ilman apua kunnes hänen lapaluunsa ovat näkyvissä. Poikkeuksena olisi myös se, että synnytyksessä olisi mukana erikoislääkäri, kun yleensä tavallisissa synnytyksissä vain kätilö on paikalla auttamassa. Tuolla meidän sairaalassa vuodessa syntyy noin 40-50 vauvaa peppu edellä, eli siellä olisi osaamistakin, kun noin kerran viikossa syntyy perätilavauva. Saimme huomiseen asti aikaa miettiä, että mitä teemme - synnytänkö alakautta vai leikkauksella to 18.12. Lääkäri lupasi soittaa ja kysyä päätöksestämme. Selvitin itse mieheni kanssa netistä, että mitä oikeastaan tarkoittaa se, että lapsi on perätilassa ja miten synnytys hoidetaan.

Perätilassa olevan vauvan synnyttäminen.

Vaihtoehtona alakautta normaalisti tai keisarileikkauksella (sectiolla).

Alakautta

Äsken kerroinkin jo, että ponnistusvaihe on työläämpi synnyttäjälle, koska siinä ei voi kukaan ulkopuolinen auttaa. Hyvin usein päädytään siltikin leikkaukseen, jos synnytys kestää pitkään tai jos ponnistusvaiheessa tulee jotain. Perätilavauvan kohdalla lähdetään herkemmin leikkaamaan kuin normaalissa synnytyksessä. Kun synnyttää alakautta, niin synnytyksen on pitänyt itsestään käynnistyä ennen laskettua aikaa - käynnistäminen on hyvin riskialtista. Eli meidän kohdalla tarkottaisi sitä, että Anssi saa syntyä koska haluaa, mutta viimeistään 23.12. hänet sitten leikataan ulos. Poikkeuksena on tietenkin, että jos Anssi kääntyisikin oikeinpäin eli väärinpäin, niin silloin hänellä on edelleen aikaa syntyä sinne 6.1.2015 asti, jolloin synnytys käynnistettäisiin. Kun alakautta synnyttää, niin ennen sitä pitää lantio kuvata, että vauva mahtuu varmasti tulemaan kaksinkerroin sieltä pihalle. Eli pitää olla normaalisynnyttäjää isompi lantio.

Sectio

Meidän kohdalla tarkoittaa sitä, että torstaina 18.12. tulisimme aamulla sairaalaan ja jos Anssi on edelleen pää ylöspäin niin hänet leikattaisiin ulos. Tämä tarkistetaan vielä ultraäänellä ennen leikkausta.

Päätös

 Saattaa johtua lääkärin häsellyksestä ja siitä, ettei oikein osannut antaa asiantuntevaa selostusta alatiesynnytyksestä, niin tiistaiaamulla kun soitti ja kysyi päätöstämme kerroimme että olimme valinneet section. Koska hyvin usein alakauttasynnyttäjät kuitenkin leikataan - jolloin leikkaus onkin hätäleikkaus, jossa avataan koko vatsa vauhdilla. Nyt kun sectio on suunniteltu, niin "bikinirajaan" tehdään pieni viilto ja näin ollen koimme molemmat sen turvallisemmaksi vaihtoehdoksi. Vaikka leikkauksessa on aina enemmän riskejä kuin normaalissa alatiesynnytyksessä.  Eräs tutkimus osui silmään erityisesti, jossa todettiin, että poikavauvoille saattaa tulla perätilasynnytyksessä enemmän ongelmia/vaurioita, varsinkin genitaalialueille. Vaikka se olikin vain 16% enemmän kuin tyttövauvoille tapahtuvia vaurioita, niin siltikin..kun poikaa odotellaan, niin en tieten tahtoen halua vahingoittaa häntä. Jos synnytys kuitenkin käynnistyy nyt ennen leikkausaikaa, niin pyysin, että lantioni voidaan silloin kuvata ja vasta sitten teemme lopullisen päätöksen, että leikataanko edelleen vai synnytänkö alakautta. Kun musta tuntuu, että "luovutin" kun valitsinkin leikkauksen luonnollisuuden sijaan.

Pohdintaa

Jos siis Mini, Anssi, pysyy pää ylöspäin, niin hänet leikataan ensi viikon torstaina 18.12. noin klo 8. Menemme jo sairaalaan noin klo 7-7.30 sinä päivänä. Jos hän kuitenkin menee ja kääntyy (kuulemma voi vielä hississä kääntyä, kun mennään leikkaussaliin) niin leikkaus peruutetaan ja lähdemme kotiin odottamaan, että milloin synnytys käynnistyy tai sitten se käynnistetään viimeistään tiistaina 6.1.2015, jolloin hän voi esimerksiksi syntyä 8.1.

Tällä hetkellä pelkään, että Anssi meneekin ja kääntyy. Vaikka mieluummin ottaisinkin sen luonnollisen synnytyksen, niin silti se, että kaikilla alkaa joululoma 19.12., mukaan lukien mieheni, niin saisin ihan rauhassa olla kotona opettelemassa pienen kanssa elämää mieheni kanssa ja varmastikin myös siskoni olisi hyvin paljon apuna + kaikki muutkin, jotka tulisivat. Mutta, jos synnytys käynnistetään vasta tammikuun 6. päivä hänen käännyttyäkin, niin kaikilla on viimeistään 7.1. alkanut koulut / työt. Varsinkin miehelläni. Eli hän saattaisi päästä synnytykseen mukaan, mutta tämän jälkeen hän hermoilisi koulujuttujansa samalla kun me kaikki opettelisimme vielä olemaan pienen poikavauvan perheenä. Jolloin olisin päivät yksinhuoltajana enkä varmasti muistaisi muuta kuin nukkua ja mieheni ei saisi nukuttua kun Anssi huutaa yöt. Itsekkäästi siis ajattelen, että toivottavasti Mini ei käänny nyt enää yhtään mihinkään. Varsinkaan siellä hississä! Ei ole mitään virallista tutkimusta tehty, mutta monesti puhutaan siitä, että jos oma äiti on saanut lapset ennenaikaisesti niin tulet itsekin saamaan ne ennenaikaisesti.. tai sitten vastaavasti niin, että kun minä ja sisarukseni olemme kaikki tulleet huomattavasti yli lasketunajan / käynnistetty kun emme ole halunneet tulla, niin tiedän alitajuisesti, että myös Anssikin tulisi silloin tammikuun puolella. Tämä olisi niin eri asia jos elettäisiin vaikka maaliskuuta! Sen niin väliä sitten, että milloinka tulisi. Mutta nyt tässä on nämä lomat sekä JOULUNPYHÄT! Sillä, että Anssi leikattaisiin 18.12. välttäisimme myös mahdollisuuden saada Oikean Jouluvauvan. Tämän takia myös kieltäydyin mahdollisuudesta odotella, että synnytys itsestään käynnistyisi. Koska jos se ei käynnistykään niin sitten Anssi leikattaisiin 23.12. Eli valitsin kahdesta pahasta sen paremman vaihtoehdon :D

Istuvan Pojan Äippä kuittaa.

Projektit

Minä, joka en oikeastaan koskaan ole ollut käsityötaitaja tai innostunut teknisestä työskentelystä, olen ollut nyt viime aikoina juuri sellainen, että kauhea tarve valmistaa jotakin käsilläni. Askarteluihminen olen ollut aina, en minä sitä kiellä - mutta jos juttuun liittyy joko kankaita tai muuta materiaalia kuin kartonkia ja hileitä, niin en osaa toimia.

Nyt siis olen ollut itsekin hyvin hämmentynyt siitä, että mitä kaikkea olenkaan puuhaillut ja kuinka kovasti olen kaivannut ompelukonetta! Tiedän, että siskoni varastossa on minun kaksi ompelukonetta - kumpikaan niistä vain ei toimi.. ja jos nyt joku ihmettelee, että miksi tällä ompelutaidottomalla ihmisellä on tuplamäärä ompelukoneita joita ei edes osaa käyttää (että onko sittenkään "toimimattomia..?"), niin sitä kannattaa kysyä mummoltani. Sain toisen niistä joululahjaksi noin 10 vuotta sitten ja toinen oli äitini jäämmistöä, joka jäi sitten minulle. Eli kaksi ompelukonetta. Jotka eivät toimi. Ehkä.

Pinnasänky

Ensimmäinen projekti oli ihan selvä. Pinnasänky-projekti. Saimme täyttä puuta olevan pinnasängyn, jossa oli maalipinta jo hiukan lohkeillut, niin totesin, että senhän voisi vaikka maalata. Ja koska en oikeasti osaa puutöitä, niin ajattelin, että otetaan pinnasänky ja ostetaan siihen maali ja sitten maalataan! Ja tämän jälkeen on valmista! Tadaa! Noh, projekti olikin hiukan pidempi kuin tämä.. sitä kuulemma piti ensin hioakin. Ja koska olin saanut jo päähäni tämän, että se maalataan, niin aattelin että ihan pikaisesti vaan haen Motonetistä hiekkapaperia ja äkkiä kotona sen hion. Mies siihen sitten, että ehkä sitä ei ihan kotona sisällä tarvitse hioa.. että joskos menisin esimerkiksi kerrostalomme vintille sitä hiomaan niin se hieno pöly ei sitten leviä kaikkialle meidän kämpässämme. Tuumasta toimeen. Talvitakki päälle, sänky kainaloon ja vintille mars!


Noh, enhän minä muistanut, että olen sekä raskaana että minulla on todettu jonkin asteinen refluksitauti ( = kun kumartelen paljon, niin oksennus tulee.) Se siis oli hyvin vaikeata pitää painavaa pinnasänkyä pystyssä ja kumartuen hioa.. kun muutenkin jo refluksi aiheuttaa vatsahappojen nousua, niin kun mini painoi vatsalaukkua niin... Jaksoin tätä ekalla kerralla 15 minuuttia, toisella kerralla kun oli tukijoukot (sisko) mukana niin jaksoin ehkä 20 minuuttia. Sitten loppui innostus, koska oli niin hankalaa.

Lähikuvaa maalin lohkeilemisesta.
Minä olisin voinut maalata tähän päälle vain uuden kerroksen maalia.

Vintillä hiomista, alkutekijöissään.

Kävimme keskustelemassa maaleista K-Raudassa, sekään ei ollut niin helppoa kuin ajattelin. Ensinnäkin, värivaihtoehtoja olikin myös muita kuin valkoinen! Me saataisiin itse päättää minkä värinen sängystä siis tulee! Tässä vaiheessa voin kertoa, että siitä oli tulossa valko-harmaa-musta, kun kuulin tämän. Mutta. Joskus myös raha tulee tielle. Joka on ihan hyvä asia. Meidän olisi siis pitänyt ostaa kolme purkkia maaleja sen yhden sijasta. Joten päädyimme siihen, että meille tuleekin yksivärinen pinnasänky. Tylsää. Kävimme kahteen otteeseen K-Raudassa juttelemassa maaleista ja väreistä ja pensseleistä, jotta Minin on sitten varmasti turvallista syödä sängyn laitoja. Päädyimme siis Miranol-maaliin, joka on turvallinen. Ainoa mistä kassatyöntekijä huomautti, oli se, että raskaana oleva ei saa olla samassa tilassa maalin kanssa. Että meidän pitäisi keksiä paikka, jossa voi hyvällä omallatunnolla maalata (että ei haittaisi jos maalia hiukan roiskuisi) tai jossa minä en ole mukana ja hengittäisi höyryjä. Päädyimme työpaikalleni hiomaan loppuun sekä maalaamaan viikonlopun aikana.

Työtuolini ja välineet, joilla minunkin oli hiukan helpompi hioa ilman happojen nousua.

Lopuksi, kun keräsin purut yhteen, ymmärsin miksi mieheni kielsi minua hiomasta kotona.

Kun keskustelimme väreistä, niin tulin tulokseen, etten halua valkoista. Siinä näkyy sitten kaikki. Ja jos vaikka kävisi niin, että Mini saa joskus tussin käteensä ja päättäisi maalata sängyn uudestaan, niin valkoisessa se näkyisi superhyvin. Jossain toisessa värissä ei sitten niinkään. Vaikka eihän niin tietenkään tapahdu. Mulle tulee vaan kilttejä ja kauniita lapsia! Valitsimme kuitenkin väriksi kastanjan ruskean.

 

 

Minä katselin ikkunan takaa maalausprojektia.

Ja koska minä en saanut olla maalihöyryissä missään maalauksen vaiheessa, niin sillä aikaa minä sitten ompelin.. Olin käynyt ostamassa ensimmäistä kertaa elämässäni kangasta! Ostin Eurokankaasta vaippaharsoa, 2,90e/metri. Olin kuullut, että kangas pitäisi harsia, ettei se lähde purkaantumaan. Toiselta anopiltani kuulin, että voi kirjopisto-työnä sellaista tehdä, niin laitoin googleen "kirjontapisto"-hakusanaksi ja aloin hommiin. Kuulin myös Eurokankaan myyjältä, että ompelukoneellakin voi huolitella reunat, niin kokeilin sitten molempia.

Toinen kirjailtu käsin ja toinen ompelukoneella.

Ainoa huono puoli oli se, että en ollut ymmärtänyt kankaan laadusta kauheasti sitä ostaessani.. eli laatu ei ole mielestäni kauhean hyvää. Enkä varmastikaan käyttäisi tätä kangasta vaippaharsona, kuten sen nimi kuuluu, vaan minin "puklurättinä" meinasin käyttää. Tällä se varmasti menee, mutta en usko, että voisin esimerkiksi säästää näitä harsoja seuraavalle minille tai esimerkiksi antaa eteenpäin. Aina oppii kantapään kautta asioita.

Pinnasänky kokoamista vailla valmiina kotona.

Pinnasänky juuri siellä missä kuuluukin omalla paikallaan. Mini tulee kyllä nukkumaan ensimmäiset yönsä äitiyslaatikossa <3

Vatsa höllyy ja heiluu...?

16.11.2014 Kauheuksien kautta voittoon!

Kirjoitan tätä pari päivää myöhässä - kesti vain hetki saada itsensä jälleen toimivaksi ihmisyksilöksi.. Sunnuntaihin liittyi niin paljon tunnetta, etten ole hetkeen sellaista kokenut. Mitenkähän mä selviän siis synnytyksestä ja sen tuomista tunteista..? Nekään tunteet kun eivät varmastikaan ole sellaisia jokapäiväisiä tunteita. No mutta, sunnuntaihin.

Tiedättekö sen tunteen, kun herää ihan rauhassa tavalliseen sunnuntaipäivään ja ajatuksena on lähteä käymään Citymarketin joulukadun avajaisissa (hakemassa ilmaiset piparimuotit, glögiä ja piparia..niin ja valkoista suklaata!)..? Tiedätte? Hyvä, tiedätte siis, että fiilis on mitä mainioin ja olette valmistautuneet henkisesti siihen ryysikseen ja mummojen tönimiseen. Siis siihen, että ne mummot tönivät sua - ei siis niin, että suunnittelisin pari päivää aikaisemmin kuinka menisin tönimään mummoja..

Fiilis siis oli mitä mahtavin ja mies alkoi laittamaan mulle aamupalaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että en ole tuntenut minin liikkeitä yön aikana enkä sen puolituntisen hereilläolon aikana. Siinä sitten ennen aamupalaa hiukan tönin kaveria ja silittelin vatsaani, johon mini yleensä sitten herää ja potkaisee/ kääntää kylkeä. Nyt ei tehnyt kumpaakaan. Kävin siis hakemassa yhden Dumle-karkin, onhan mini niiiiiin tulossa äitiinsä eli mitä herkumpaa sen herkumpaa! (Voin muuten sanoa, että pitkät automatkat ja matkaeväänä karkit ei ole kauhean hyvä yhdistelmä..). Mutta Dumlekaan ei auttanut, mini ei liikkunut eikä siihen oikein saanut kontaktia, se oli jotenkin löytänyt kaikkien sisäelinten välistä sellaisen paikan, etten edes ylettänyt häneen - vaikka tein mitä.

Olen usein saanut neuvolasta ohjeet, että jos mini ei liiku, niin ensin hiukan makeaa naamaan ja sitten kyljelle makaamaan, niin pystyy kokeilemaan, että liikkuuko tunnin aikana yli kymmentä kertaa. Ja jos ei liiku sen tunnin aikana kuin alle kymmenen kertaa, niin pitää soittaa suoraan äippäpolille ja mennä kontrolliin. Päätin siis rauhoittaa itseni ja antaa itselleni ja minille sen tunnin aikaa. Ennen kuin rupean hysteerisenä soittelemaan yhtään mihinkään. Onnistuin itseni rauhoittamisessa niin hyvin, ettei miehenikään mitään huomannut että siinä vieressä suunnittelin jo pienen hautajaisia.

Maatessani sängyllä kyljelläni, molemmilla kyljillä vuorotellen ja vähän selällänikin pitäen kiinni vatsasta / sitä tönien eikä mini liikkunut..niin voin kertoa, että ne olivat hyvin pitkiä minuutteja. Niin pitkiä, että miehenikin loppujen lopuksi huomasi tämän hiljaisuuteni ja ihmetteli keittiössä, kun aamupalaleivät alkoivat jäähtyä eikä raskaanaolevaa nälkäistä naista näkynyt missään. Sain selitettyä tyynen neutraalilla äänellä, ettei mini enää liikkunut ja olen yrittänyt sitä nyt Dumlella herätellä ja tönimisellä / silittelyllä / kaikella mahdollisilla tavoilla. Tiedän liian monta tapausta, joiden mini on kuollut ollessaan vielä kohdussa, joten olin käynyt tämän jo henkisesti läpi hyvin usein. Mutta nyt kun se tilanne oli, niin .. en mä edes halunnut ajatella sen olevan mahdollista. Ei nyt. Ei mulle. Ei oikeasti.

Mieheni haki mehua, kahtakin erilaista, kun toinen oli minulle hyvää mehua ja toinen oli sellaista sokerillista mehua, jota ei yleensä kauheasti minulle suositeltaisi, mutta nyt vedin sen naamaani kuin aavikolla useamman viikon kulkenut harhailija kangastuksen nähdessään. Mutta vatsassani ei tapahtunut mitään. Ainoastaan ilmakuplat poreili ja saivat hetkeksi luulemaan, että kaikki olikin hyvin.. mutta. Ne ei ollutkaan ilmavaivoja! Vaan se olikin oikea liike. Aivan varmasti se oli. Kyllä siinä kohtaa sai upotettua sormensa kyljestä sisään, jotta saisi tuntea vielä toisenkin liikkeen. Se oli vielä elossa! Mutta yli kymmenen liikettä piti silti saada tuntumaan ennen kuin saisi heittää huolen pois. En osannut enää laskea siinä vaiheessa järkevästi, minulle riitti vain se, että tunsin kuinka mini käänsi kylkeä ihan kiukkuisena siitä, että hänet kesken unien on herätetty. Mutta sain laskettua yli kymmenen liikettä. En soittanut mihinkään. Ei mun tarvinnut koska meidän maha-asukki olikin elossa! Se vaan nukkus! Meidän pieni unikeko <3

Mutta siis jostain ihme syystä siis aamu venyi emmekä lähteneet heti kauppoihin kello yhdeksitoista kuten olimme suunnitelleet vaan kello olikin jo lähempänä kahtatoista ollessamme valmiita kaupoille. Joten kun siskoni oli pohtinut tulevansa mukaan shoppailemaan, mutta ei halunnut vielä olla klo 11 yhtään missään muualla kuin peiton alla, niin mietin, että ehkä hän sitten haluaisi lähteä meidän mukaamme kun olikin jo melkein puolipäivä. Mieheni siinä sitten tarjoutui soittamaan siskolleni ja kyselemään, että tulisiko siskoni mukaan (tönimään mummoja..eiku!). Hän ei kuitenkaan vielä ollut valmis siihen aikaan aamusta, vaan joi vasta aamukaffetta, niin lähdimme sitten mieheni kanssa kahdestaan katselemaan joulua kauppoihin. Pettymys! Kuulin yhden joululaulun - ja sekin oli puolen minuutin pätkä jossain mainoksessa! Sain kuitenkin glögini, piparini, muottini sekä valkoisen suklaan. Samalla kerralla ostimme minille myös pesuaineen, kun sitä ei kauheasti suositella että tuon vastasyntyneen vaatteet pestäisiin hajustetulla pyykinpesuaineella niin kuin me pesemme omamme. Olin päättänyt, että kun mammalomani virallisesti alkaa maanantaina 17.11. niin saisin alkaa vasta sitten valmistelemaan pienen tuloa.

Siskoni sitten soitti miehelleni ja kertoi tulevansa meille, jos se vaan meille sopii. Ja kyllähän se meille sopi. Ainahan se meillä hengailee ;) Lähdimme kaupasta kohti kotia ja siskoni ehti sitten vielä soittaa ja kertoa odottelevansa jo meillä, että tulisimme avaamaan oven. Tai näin mun mies selitti mulle. Mutta kun pääsimme kerrostalomme ulko-ovelle eikä siskoani näkynyt missään - eikä hänen autoansakaan parkkiruuduissa, niin aloin ihmettelemään ääneen, että missäs se siskoni on. Mieheni vastas, että ehkäpä se on jo ylhäällä. Mietin, että miten se nyt sinne olis päässyt, kun meillä ulko-ovi kuitenkin on aina lukossa.

Tullessamme sisään kotiovesta repesin nauruun. Taustalla kuulemma soi Katri Helenan Lintu ja lapsi, kun astuin sisään ovesta. Youtubesta: Katrin Lintu ja lapsi En tätä muista vaan minulle kerrottiin sen jälkikäteen - taisin nauraa liian kovaa kuullakseni taustamusiikkia. Asuntomme oli täynnä läheisiäni! Siskoni oli järjestänyt minulle Babyshowerit! Heti alkuun sain maljan käteeni ja kilistelimme sitten kaikkien kanssa. Tai oikeastaan ensimmäiseksi mieheni kätteli kaikki, joita ei ollut aikaisemmin tavannut ja tämän jälkeen hän pakeni ovestamme takaisin pihalle. Ja sitten otimme maljat, naisten kesken. Oli joukossamme yksi tyttökin, 1,5kk.

Kaverini olivat tulleet paikalle sillä aikaa, kun me olimme shoppailemassa. Kuulemma kun me poistuimme kämpästämme 11.45 niin ensimmäiset ihmiset olivat olleet painamassa summeria klo 11.50. Osa ihmisistä oli piilotellut läheisten katujen varrella, etten vaan näkisi heitä. Yksi kaverini oli tullut samalla moikkaamaan siskoansa kaupunkiin eikä siitä ollut uskaltanut päivittää mitään facebookiin etten vaan näkisi ja alkaisi ihmettelemään miksei kertonut olevansa kaupungissa. Moni asia selvisi, esimerkiksi toisten avainten katoaminen avain-koukustamme. Ne oli siskollani, jotta hän pystyisi kavereideni kanssa tulemaan koristelemaan ja valmistelemaan kämppäämme :)

Tässä on kuvia juhlista:

Alkumaljat! Kaikki alkoholittomia. Ja törkeen hyviä!

Ohjelmassa tietenkin oli myöskin herkkuja monenlaista (kaikki sellaisia, että sopii tällaiselle raskausdiabeetikolle), kaffetta ja kakkua!

Meidän kämppä oli koristeltu alusta loppuun täyteen ilmapalloja, serpentiiniä, sydämiä, kuvia ja kaikkea!

Meidän olkkari sai uuden ilmeen meidän ollessa citymarketissa juomassa lämmintä glögiä ja syömässä piparia.

Osaan sydämistä oli leimattu erilaisia tekstejä ja nitä oli sitten kynttilöiden kera pitkin huoneistoa.

Sain myöskin vaippakakun! Oon kuullut sellaisesta juttua, mutta en ole koskaan itse nähnyt sitä nenäni edessä - saati sellaista avannut! Vaikka veljeni ei Babyshowereissa ollutkaan mukana, niin saatiin kaikki kuulla, kuinka suuressa roolissa hän on ollut siskolleni, joka on väkertänyt kakkua. Kaikki kakun sisältö siis oli hyvin hyödyllistä - ja mietittyä - koska veljeni on saanut kantaa "isä"-nimitystä nyt vuoden verran, niin hänellä oli asiat hyvin tuoreessa muistissa niin oli osannut neuvoa lapsetonta siskoani vaippojen ja rasvojen ostossa. Oli kyllä Bebanthenin ostossa ihan farmaseutti auttanut apteekissa, mutta ei siskoni sinne varmaan olisi mennyt hakemaan putiloa ilman veljeni vinkkiä <3 :)

Vaippakakku mady by siskoni. Sisälsi vaippoja (sekä Liberon että Pampersin,
koska koskaan ei voi tietää mitä mieltä meidän minin takamus on eri merkeistä).
Sisälsi myös kosteusliinoja, vaatteita, rasvoja, putiloita, kaikkea!

Vaippakakun piste i:n päällä oli kortti, jossa luki kaikkien kakkuun osallistuneiden nimet, sekä yksi kartonkinen kynttilä. Kynttilän näkee paremmin yläpuolella olevasta kuvasta.

Sain/saatiin myös paljon muitakin lahjoja. Sekä itselleni että pienelle maha-asukille. Olin ja olen edelleen ihan äimänkäkenä saamistamme huomionosoituksista. Itse ajattelin, kun toivoin Babyshowereita, että ihmiset vaan tulisivat paikan päälle ja yhdessä oltaisiin ennenkuin kahtiannun (onkohan oikea suomenkielen sana..? Kahtiannun..? Kahdeennun? Halkean?). Kyllä sitä yhdessäoloakin oli!

Kaikki vieraat olivat tuoneet itsestään vauvakuvan ja minun tehtäväni oli arvata, että kuka oli kukakin. Yllättävän haastavia osa, mutta osa taas oli ihan selviöitä :) Siskoni ja serkkuni "arvasin" heti, on heistä tullut nähtyäkin vauvakuvia hyvin paljon ;)

Kuvien arvauksen jälkeen kävimme hakemassa lautasille täytettä (mmm <3 ) ja tämän jälkeen jokainen sai arvata, myös minä, minin syntymäaikaa, hänen painoansa ja pituuttansa sekä nimeä minkä tulemme hänelle antamaan. Eräs kavereistani pohtikin ääneen, että minulle taitaa nimen arvaaminen olla kaikkein helpointa. Meillä on molemmille sukupuolille nimi valmiina, mutta vielä vaatii pientä hiomista. Ja yleensähän vasta kun minin näkee niin nimi saattaa muodostua lopulliseksi. Kaikki arvaukset laitettiin kirjekuoreen, jonka saamme avata vasta minin synnyttyä. Palkinnoksi lähimmäksi arvanneelle joku mietti, että entä jos saisikin joko a) minin itsensä tai sitten b) kummiuden. Ehkä kuitenkin c) voittajafiiliksen ;) Sinä joka et ollut paikalla juhlissa, saat heittää oman arvauksen joko minulle tai kommenttikenttään tekstin alapuolelle. Jotta saat saman lähtökohdan kuin muutkin, niin kerron pari vinkkiä/vihjettä.

• Etunimessä ei saa olla R eikä S kirjainta. Joten unohda nimet Rasmus ja Sirpa. Kun itsellä on ärrävika, niin ensinnäkin, en halua huutaa koskaan puistossa yhtäkään "Harria". Nyt kun minulla on siihen tilaisuus vaikuttaa. Toiseksi, jos lapsi omaksuu minun R-vikani, niin on noloa, että omaa etunimeä ei osaisi sanoa. Ja siksi kiellän myös ässän, koska se on myös toinen yleinen kirjain, jonka sanomisessa menee pitkä aika oppia että saattaa sitten jäädä S-vika.

• Minulla on raskausdiabetes, joka saattaa aiheuttaa sen, että ministä tuleekin monsteri. Tällä hetkellä käyrät ovat menneet hyvin alakäyriä myöden - mutta kuten neuvolassa todettiin, niin nythän mini vasta alkaa kasvamaan. Joten 8.12. (vaarini syntymäpäivänä) minulle on määrätty synnytystapa-arvio, jossa ihan ultrataan mini ja tehdään koon arviointi. Ja kun tämä on tehty, on kolme vaihtoehtoa:

1. Synnytys käynnistetään samantien, koska mini onkin jo monsteri.
   Neuvolatäti käski pakata sairaalalaukun valmiiksi viimeistään sille päivälle ja ottamaan sen mukaan polille.
2.  Minin annetaan kasvaa, mutta synnytys käynnistetään laskettuna aikana.Tämä EI käy! Se on sitten ihan varma juttu, että mini syntyy joulun pyhinä. Koska laskettuaikahan on 23.12.
3. Minin annetaan kasvaa ja syntyy kun on siihen valmis.Eli saa syntyä 8.12.2014-6.1.2015 välisenä aikana milloin huvittaa. Onko siis vuoden viimeisten juhlijoiden joukossa vai vuoden ensimmäisten..? 

Mutta siis, arvauksia kehiin! Nimi, pituus, paino ja syntymäaika! :)

Sunnuntaista siis tulikin aivan mahtava! Ja serkkuni jäi meille aloittamaan kanssani äippälomaa ja muutti meille pariksi päiväksi! Aloitus lomalle siis oli aivan täydellinen! <3 KIITOS kaikille, jotka teitte päivästäni parhaan!

14.11.2014 FB-kirppis

Ensimmäiseksi pitää hehkuttaa, että mulla alkoi äitiysloma! En oikeastaan edes ole vielä sitä ymmärtänyt, että nyt oon sitten kotona järjestelemässä kaikkea ennenkuin pieni sitten syntyy - etten mene enää töihin. Tai virallisestihan mulla alkaa vasta maanantaina 17.11., joten olen päättänyt, että vasta silloin saan alkaa pesemään vauvanvaatteita varastosta käyttöön, laittamaan äitiyspakkauksen pahvilaatikkoa kuntoon sängyksi ja järjestelemään muutenkin kotia niin, että Minin on sitten helppo tulla kotiin. Oli kyllä hiukan haikeaa olla tänään työpaikan viimeinen työntekijä, jonka vastuulla oli sammuttaa valot ja tarkistaa ovien lukitus. Kun niitä valoja sitten yksin käytävillä sammutteli, niin kyllä sitä vähän tunnetta nousi pintaan. Mutta kuten sanoin työkavereilleni, että lähtiessäni armeijaan, niin olo oli paljon haikeampi. Nyt tämä ei jotenkin ole niin pysyvää..tai siis, olen kuitenkin ihan lähellä - jos tulee tarvetta käydä töissä niin sitten käyn :) Armeijasta ei niin vaan lähdetykään morottamaan työkavereita :D

Ajatuksena on kyllä käydä töissä.. Ilta-aikaan käyttämässä veistoluokan maalaushuonetta, kun meillä on miehen porukoilta vanhempi pinnasänky - täyttä puuta, mutta hiukan vuosien saatossa maali kulunut pois. Nyt siis ajatuksena on, että uusi maali pintaan. Ja koska raskaana oleva nainen ei saa olla samassa tilassa maalattavan tai kuivuvan tuotteen kanssa, niin todettiin, että ei ehkä ole ihan kauhian hyvä, jos maalattaisiin se täällä meillä. Joten mies ja sisko käyvät sen sitten maalaamassa joku viikonloppu työpaikallani, niin sänky saa jäädä sinne sitten ihan rauhassa kuivumaan :)

Kun otsikkokin oli FB-kirppis, niin mainitaan nyt siitäkin hiukan.. ;) Nyt oon alkanut "ihan vähän" vain katselemaan vauvanvaatteita ja varsinkin FB-kirppiksiltä.. ja niitä löytyy joka lajia, jokaiselle jotakin! Mutta hinnoissakin on eroja, esimerkiksi "Lasten kirpputori H&M Lindex Kappahl (koottain)"  -ryhmässä pyydetään mielestäni suurimmasta osasta vaatteita aika kohtuuttomia hintoja. Koon 56cm housut voi olla esim 5e + postimaksut. Ja nämä ovat jo käytettyjä! Kun katselin H&M:n omilta sivuilta hintoja, niin osa on aikalailla samanhintaisia. Uusina ja ilman postimaksuja. Ja ilman stressiä siitä, että a) maksanko vaatteet ja sitten niitä ei koskaan tulisikaan tai b) Ne onkin hiukan väärää väriä ja kokoa, haluaisin palauttaakin. Mutta en voi. 

Mutta sitten kirppisten joukosta löytyy myös niitä huippukirppiksiä (lue: halpoja) esimerkiksi Lastenkirppis, Turku tai Lasten vaatteita/ tavaroita Myydään/vaihdetaan/lahjoitetaan Turun alueella. Niistä löytyy hyviä pakettitarjouksia tai sitten yksittäin halpoja - mutta koska asun Turun alueella, niin voin käydä itse katsomassa vaatteen / tehdä treffit keskustaan (maanantaina "5e/paketti + leikkimatto kaupanpäälle" -tapaaminen sovittuna!) ja sitten näen ostamani tuotteet etukäteen ja voi luottaa siihen, että saan sitä mitä olenkin halunnut. 

Eilen kävin hakemassa naapuripitäjästä Raisiosta kirpparivaatteita. Ne oli niin hienoja ja halpoja, että laitan nyt hehkutuksen vuoksi niistä kuvan. Nämä siis oli erään yksityishenkilön oma "Huutokauppa kirppis" -ryhmästä, jossa yleensä lähtöhinta oli 0€ ja minimikorotus huudolle oli 0,10e. Poikkeuksena oli nuo ruskeat tossut, joissa lähtöhinta oli 2,50e ja korotus piti olla aina 0,20e. Citymarketissa oli tuollaiset tossukat myytävänä, hintaan 10,95e. Joten en kokenut maksaneeni liikaa kun maksoin 3,50e. Lumihiutalepuku (1,60e) on fleecepuku, jotta Minin on sitten lämmin, kun talven aikana kuitenkin syntyy. Oon kyllä jäänyt nyt aika koukkuun noihin fb-kirppiksiin, katsotaan että käytänkö mammalomani vallan facebookissa huutaen hyviä tarjouksia (vaikka en sitten niitä tarvitsisikaan, mutta kun oli "niin halpoi" ;)

FB-kirppiksen löytöjä.