Olen aina haaveillut vauvoista, omista lapsista. 15-vuotiaana mietin, että hankin ammatin itselleni, löydän hyvän miehen ja noin 19-vuotiaana olisi aika sitten olla raskaana. Näin sitä jaksaisi pienten kanssa touhuta ja niitä ehtisi vaikka kuinka monta tekemään!
Hieno suunnitelma, joka ei toteutunut. Mutta vaikka yli kymmenen vuotta olinkin ollut vauvakuumeinen ja oman muksun puuttuessa hoitanut pienempiä sisaruksiani, niin raskaustestin näyttäessä positiivista en tiennytkään mitä minun kuuluisi tehdä. Menenkö lääkäriin ja he lähettävät minut sitten neuvolan asiakkaaksi? Kun eihän neuvolasta nyt mulle voida soitella! Eihän ne tiedä tulosta.. eihän? Koska olen nykyajan lapsi, niin otin kännykän käteen ja aloin googlailemaan. "KVG" on aina hyödyllinen lausahdus. Ja sieltä löysinkin vastauksen, soita neuvolaan. Ja sain numeronkin sieltä.
Soitin ja kerroin asiani. Hyvin aikuismaisesti kuten näissä jännittävissä tilanteissa tuppaa tapahtumaan. Muistin esitellä itseni.
Minä: "Niin siis.. hmm.. olen tehnyt positiivisen raskaustestin.. ja.. googlen mukaan sitten pitäisi neuvolaan soitella ja.."
Puhelun vastaanottanut rouvashenkilö heti siinä sitten ensimmäiseksi onnitteli minua tapahtuneesta. Minä: "Ei voi onnitella! Tai siis, mulla on kaksi keskenmenoa takana - joista en kylläkään ehtinyt tekemään testejä ennen kuin menivät kesken - mutta onhan ihan tyypillistä, että ennen viikkoa 12 voi raskaus mennä kesken. Niin. Eli ei saa onnitella."
Rouvashenkilö sitten hetkeksi meni hämilleen, mutta jatkoi sitten asiaankuuluvasti henkilötietojen kyselyä ja muuta. Sitten huomattiinkin, että olin väärään neuvolaan soittanut (tässä kylässä niitä onkin sitten useita!) ja soitin sitten seuraavaan neuvolaan.
Siellä keskustelu meni aivan samoin kuin edelliselläkin kerralla, onnittelut ja kiellot. Mutta nyt olin oikean neuvolan juttusilla. Ja hän antoi mulle heti neuvolaan ajan. Heti seuraavalle viikolle!
Rouvashenkilö käski käydä ostamassa foolihappoja, täyttää valmiiksi esitiedot neuvolaan, pyysi miettimään minkälaisen ultraäänen haluaisimme ja sen jälkeen toivotteli hyviä jaksamisia.
Olin ihan täpinöissäni puhelun jälkeen, mutta sain itseni rauhoitettua ja poistuin työpaikan "komerosta" tyynen rauhallisena.
Esikoisen odottamisen riemua sekä hämmennystä. Kirjallisena ja kuvannollisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti