16.11.2014 Kauheuksien kautta voittoon!

Kirjoitan tätä pari päivää myöhässä - kesti vain hetki saada itsensä jälleen toimivaksi ihmisyksilöksi.. Sunnuntaihin liittyi niin paljon tunnetta, etten ole hetkeen sellaista kokenut. Mitenkähän mä selviän siis synnytyksestä ja sen tuomista tunteista..? Nekään tunteet kun eivät varmastikaan ole sellaisia jokapäiväisiä tunteita. No mutta, sunnuntaihin.

Tiedättekö sen tunteen, kun herää ihan rauhassa tavalliseen sunnuntaipäivään ja ajatuksena on lähteä käymään Citymarketin joulukadun avajaisissa (hakemassa ilmaiset piparimuotit, glögiä ja piparia..niin ja valkoista suklaata!)..? Tiedätte? Hyvä, tiedätte siis, että fiilis on mitä mainioin ja olette valmistautuneet henkisesti siihen ryysikseen ja mummojen tönimiseen. Siis siihen, että ne mummot tönivät sua - ei siis niin, että suunnittelisin pari päivää aikaisemmin kuinka menisin tönimään mummoja..

Fiilis siis oli mitä mahtavin ja mies alkoi laittamaan mulle aamupalaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että en ole tuntenut minin liikkeitä yön aikana enkä sen puolituntisen hereilläolon aikana. Siinä sitten ennen aamupalaa hiukan tönin kaveria ja silittelin vatsaani, johon mini yleensä sitten herää ja potkaisee/ kääntää kylkeä. Nyt ei tehnyt kumpaakaan. Kävin siis hakemassa yhden Dumle-karkin, onhan mini niiiiiin tulossa äitiinsä eli mitä herkumpaa sen herkumpaa! (Voin muuten sanoa, että pitkät automatkat ja matkaeväänä karkit ei ole kauhean hyvä yhdistelmä..). Mutta Dumlekaan ei auttanut, mini ei liikkunut eikä siihen oikein saanut kontaktia, se oli jotenkin löytänyt kaikkien sisäelinten välistä sellaisen paikan, etten edes ylettänyt häneen - vaikka tein mitä.

Olen usein saanut neuvolasta ohjeet, että jos mini ei liiku, niin ensin hiukan makeaa naamaan ja sitten kyljelle makaamaan, niin pystyy kokeilemaan, että liikkuuko tunnin aikana yli kymmentä kertaa. Ja jos ei liiku sen tunnin aikana kuin alle kymmenen kertaa, niin pitää soittaa suoraan äippäpolille ja mennä kontrolliin. Päätin siis rauhoittaa itseni ja antaa itselleni ja minille sen tunnin aikaa. Ennen kuin rupean hysteerisenä soittelemaan yhtään mihinkään. Onnistuin itseni rauhoittamisessa niin hyvin, ettei miehenikään mitään huomannut että siinä vieressä suunnittelin jo pienen hautajaisia.

Maatessani sängyllä kyljelläni, molemmilla kyljillä vuorotellen ja vähän selällänikin pitäen kiinni vatsasta / sitä tönien eikä mini liikkunut..niin voin kertoa, että ne olivat hyvin pitkiä minuutteja. Niin pitkiä, että miehenikin loppujen lopuksi huomasi tämän hiljaisuuteni ja ihmetteli keittiössä, kun aamupalaleivät alkoivat jäähtyä eikä raskaanaolevaa nälkäistä naista näkynyt missään. Sain selitettyä tyynen neutraalilla äänellä, ettei mini enää liikkunut ja olen yrittänyt sitä nyt Dumlella herätellä ja tönimisellä / silittelyllä / kaikella mahdollisilla tavoilla. Tiedän liian monta tapausta, joiden mini on kuollut ollessaan vielä kohdussa, joten olin käynyt tämän jo henkisesti läpi hyvin usein. Mutta nyt kun se tilanne oli, niin .. en mä edes halunnut ajatella sen olevan mahdollista. Ei nyt. Ei mulle. Ei oikeasti.

Mieheni haki mehua, kahtakin erilaista, kun toinen oli minulle hyvää mehua ja toinen oli sellaista sokerillista mehua, jota ei yleensä kauheasti minulle suositeltaisi, mutta nyt vedin sen naamaani kuin aavikolla useamman viikon kulkenut harhailija kangastuksen nähdessään. Mutta vatsassani ei tapahtunut mitään. Ainoastaan ilmakuplat poreili ja saivat hetkeksi luulemaan, että kaikki olikin hyvin.. mutta. Ne ei ollutkaan ilmavaivoja! Vaan se olikin oikea liike. Aivan varmasti se oli. Kyllä siinä kohtaa sai upotettua sormensa kyljestä sisään, jotta saisi tuntea vielä toisenkin liikkeen. Se oli vielä elossa! Mutta yli kymmenen liikettä piti silti saada tuntumaan ennen kuin saisi heittää huolen pois. En osannut enää laskea siinä vaiheessa järkevästi, minulle riitti vain se, että tunsin kuinka mini käänsi kylkeä ihan kiukkuisena siitä, että hänet kesken unien on herätetty. Mutta sain laskettua yli kymmenen liikettä. En soittanut mihinkään. Ei mun tarvinnut koska meidän maha-asukki olikin elossa! Se vaan nukkus! Meidän pieni unikeko <3

Mutta siis jostain ihme syystä siis aamu venyi emmekä lähteneet heti kauppoihin kello yhdeksitoista kuten olimme suunnitelleet vaan kello olikin jo lähempänä kahtatoista ollessamme valmiita kaupoille. Joten kun siskoni oli pohtinut tulevansa mukaan shoppailemaan, mutta ei halunnut vielä olla klo 11 yhtään missään muualla kuin peiton alla, niin mietin, että ehkä hän sitten haluaisi lähteä meidän mukaamme kun olikin jo melkein puolipäivä. Mieheni siinä sitten tarjoutui soittamaan siskolleni ja kyselemään, että tulisiko siskoni mukaan (tönimään mummoja..eiku!). Hän ei kuitenkaan vielä ollut valmis siihen aikaan aamusta, vaan joi vasta aamukaffetta, niin lähdimme sitten mieheni kanssa kahdestaan katselemaan joulua kauppoihin. Pettymys! Kuulin yhden joululaulun - ja sekin oli puolen minuutin pätkä jossain mainoksessa! Sain kuitenkin glögini, piparini, muottini sekä valkoisen suklaan. Samalla kerralla ostimme minille myös pesuaineen, kun sitä ei kauheasti suositella että tuon vastasyntyneen vaatteet pestäisiin hajustetulla pyykinpesuaineella niin kuin me pesemme omamme. Olin päättänyt, että kun mammalomani virallisesti alkaa maanantaina 17.11. niin saisin alkaa vasta sitten valmistelemaan pienen tuloa.

Siskoni sitten soitti miehelleni ja kertoi tulevansa meille, jos se vaan meille sopii. Ja kyllähän se meille sopi. Ainahan se meillä hengailee ;) Lähdimme kaupasta kohti kotia ja siskoni ehti sitten vielä soittaa ja kertoa odottelevansa jo meillä, että tulisimme avaamaan oven. Tai näin mun mies selitti mulle. Mutta kun pääsimme kerrostalomme ulko-ovelle eikä siskoani näkynyt missään - eikä hänen autoansakaan parkkiruuduissa, niin aloin ihmettelemään ääneen, että missäs se siskoni on. Mieheni vastas, että ehkäpä se on jo ylhäällä. Mietin, että miten se nyt sinne olis päässyt, kun meillä ulko-ovi kuitenkin on aina lukossa.

Tullessamme sisään kotiovesta repesin nauruun. Taustalla kuulemma soi Katri Helenan Lintu ja lapsi, kun astuin sisään ovesta. Youtubesta: Katrin Lintu ja lapsi En tätä muista vaan minulle kerrottiin sen jälkikäteen - taisin nauraa liian kovaa kuullakseni taustamusiikkia. Asuntomme oli täynnä läheisiäni! Siskoni oli järjestänyt minulle Babyshowerit! Heti alkuun sain maljan käteeni ja kilistelimme sitten kaikkien kanssa. Tai oikeastaan ensimmäiseksi mieheni kätteli kaikki, joita ei ollut aikaisemmin tavannut ja tämän jälkeen hän pakeni ovestamme takaisin pihalle. Ja sitten otimme maljat, naisten kesken. Oli joukossamme yksi tyttökin, 1,5kk.

Kaverini olivat tulleet paikalle sillä aikaa, kun me olimme shoppailemassa. Kuulemma kun me poistuimme kämpästämme 11.45 niin ensimmäiset ihmiset olivat olleet painamassa summeria klo 11.50. Osa ihmisistä oli piilotellut läheisten katujen varrella, etten vaan näkisi heitä. Yksi kaverini oli tullut samalla moikkaamaan siskoansa kaupunkiin eikä siitä ollut uskaltanut päivittää mitään facebookiin etten vaan näkisi ja alkaisi ihmettelemään miksei kertonut olevansa kaupungissa. Moni asia selvisi, esimerkiksi toisten avainten katoaminen avain-koukustamme. Ne oli siskollani, jotta hän pystyisi kavereideni kanssa tulemaan koristelemaan ja valmistelemaan kämppäämme :)

Tässä on kuvia juhlista:

Alkumaljat! Kaikki alkoholittomia. Ja törkeen hyviä!

Ohjelmassa tietenkin oli myöskin herkkuja monenlaista (kaikki sellaisia, että sopii tällaiselle raskausdiabeetikolle), kaffetta ja kakkua!

Meidän kämppä oli koristeltu alusta loppuun täyteen ilmapalloja, serpentiiniä, sydämiä, kuvia ja kaikkea!

Meidän olkkari sai uuden ilmeen meidän ollessa citymarketissa juomassa lämmintä glögiä ja syömässä piparia.

Osaan sydämistä oli leimattu erilaisia tekstejä ja nitä oli sitten kynttilöiden kera pitkin huoneistoa.

Sain myöskin vaippakakun! Oon kuullut sellaisesta juttua, mutta en ole koskaan itse nähnyt sitä nenäni edessä - saati sellaista avannut! Vaikka veljeni ei Babyshowereissa ollutkaan mukana, niin saatiin kaikki kuulla, kuinka suuressa roolissa hän on ollut siskolleni, joka on väkertänyt kakkua. Kaikki kakun sisältö siis oli hyvin hyödyllistä - ja mietittyä - koska veljeni on saanut kantaa "isä"-nimitystä nyt vuoden verran, niin hänellä oli asiat hyvin tuoreessa muistissa niin oli osannut neuvoa lapsetonta siskoani vaippojen ja rasvojen ostossa. Oli kyllä Bebanthenin ostossa ihan farmaseutti auttanut apteekissa, mutta ei siskoni sinne varmaan olisi mennyt hakemaan putiloa ilman veljeni vinkkiä <3 :)

Vaippakakku mady by siskoni. Sisälsi vaippoja (sekä Liberon että Pampersin,
koska koskaan ei voi tietää mitä mieltä meidän minin takamus on eri merkeistä).
Sisälsi myös kosteusliinoja, vaatteita, rasvoja, putiloita, kaikkea!

Vaippakakun piste i:n päällä oli kortti, jossa luki kaikkien kakkuun osallistuneiden nimet, sekä yksi kartonkinen kynttilä. Kynttilän näkee paremmin yläpuolella olevasta kuvasta.

Sain/saatiin myös paljon muitakin lahjoja. Sekä itselleni että pienelle maha-asukille. Olin ja olen edelleen ihan äimänkäkenä saamistamme huomionosoituksista. Itse ajattelin, kun toivoin Babyshowereita, että ihmiset vaan tulisivat paikan päälle ja yhdessä oltaisiin ennenkuin kahtiannun (onkohan oikea suomenkielen sana..? Kahtiannun..? Kahdeennun? Halkean?). Kyllä sitä yhdessäoloakin oli!

Kaikki vieraat olivat tuoneet itsestään vauvakuvan ja minun tehtäväni oli arvata, että kuka oli kukakin. Yllättävän haastavia osa, mutta osa taas oli ihan selviöitä :) Siskoni ja serkkuni "arvasin" heti, on heistä tullut nähtyäkin vauvakuvia hyvin paljon ;)

Kuvien arvauksen jälkeen kävimme hakemassa lautasille täytettä (mmm <3 ) ja tämän jälkeen jokainen sai arvata, myös minä, minin syntymäaikaa, hänen painoansa ja pituuttansa sekä nimeä minkä tulemme hänelle antamaan. Eräs kavereistani pohtikin ääneen, että minulle taitaa nimen arvaaminen olla kaikkein helpointa. Meillä on molemmille sukupuolille nimi valmiina, mutta vielä vaatii pientä hiomista. Ja yleensähän vasta kun minin näkee niin nimi saattaa muodostua lopulliseksi. Kaikki arvaukset laitettiin kirjekuoreen, jonka saamme avata vasta minin synnyttyä. Palkinnoksi lähimmäksi arvanneelle joku mietti, että entä jos saisikin joko a) minin itsensä tai sitten b) kummiuden. Ehkä kuitenkin c) voittajafiiliksen ;) Sinä joka et ollut paikalla juhlissa, saat heittää oman arvauksen joko minulle tai kommenttikenttään tekstin alapuolelle. Jotta saat saman lähtökohdan kuin muutkin, niin kerron pari vinkkiä/vihjettä.

• Etunimessä ei saa olla R eikä S kirjainta. Joten unohda nimet Rasmus ja Sirpa. Kun itsellä on ärrävika, niin ensinnäkin, en halua huutaa koskaan puistossa yhtäkään "Harria". Nyt kun minulla on siihen tilaisuus vaikuttaa. Toiseksi, jos lapsi omaksuu minun R-vikani, niin on noloa, että omaa etunimeä ei osaisi sanoa. Ja siksi kiellän myös ässän, koska se on myös toinen yleinen kirjain, jonka sanomisessa menee pitkä aika oppia että saattaa sitten jäädä S-vika.

• Minulla on raskausdiabetes, joka saattaa aiheuttaa sen, että ministä tuleekin monsteri. Tällä hetkellä käyrät ovat menneet hyvin alakäyriä myöden - mutta kuten neuvolassa todettiin, niin nythän mini vasta alkaa kasvamaan. Joten 8.12. (vaarini syntymäpäivänä) minulle on määrätty synnytystapa-arvio, jossa ihan ultrataan mini ja tehdään koon arviointi. Ja kun tämä on tehty, on kolme vaihtoehtoa:

1. Synnytys käynnistetään samantien, koska mini onkin jo monsteri.
   Neuvolatäti käski pakata sairaalalaukun valmiiksi viimeistään sille päivälle ja ottamaan sen mukaan polille.
2.  Minin annetaan kasvaa, mutta synnytys käynnistetään laskettuna aikana.Tämä EI käy! Se on sitten ihan varma juttu, että mini syntyy joulun pyhinä. Koska laskettuaikahan on 23.12.
3. Minin annetaan kasvaa ja syntyy kun on siihen valmis.Eli saa syntyä 8.12.2014-6.1.2015 välisenä aikana milloin huvittaa. Onko siis vuoden viimeisten juhlijoiden joukossa vai vuoden ensimmäisten..? 

Mutta siis, arvauksia kehiin! Nimi, pituus, paino ja syntymäaika! :)

Sunnuntaista siis tulikin aivan mahtava! Ja serkkuni jäi meille aloittamaan kanssani äippälomaa ja muutti meille pariksi päiväksi! Aloitus lomalle siis oli aivan täydellinen! <3 KIITOS kaikille, jotka teitte päivästäni parhaan!