Minä soittelin sitten mummolle, isälle ja serkulle. Iskä sanoi, että oli tiennytkin/osannut päätellä sen jo, koska olin edellisellä tapaamiskerralla pistänyt mieheni hakemaan lihapiirakkaa juuri ennen kauppojen sulkeutumista. Sekä siitä, että me molemmat lopetettiin tupakointi.
Mummolle soittaessani aloitin kertomalla, että valitettavasti jouluaattona emme pääse perinteiseen tapaan joulupöytään, vaan vietämmekin sen ajan synnytyssairaalan lähistöllä, jos esikoisemme päättääkin silloin syntyä. Mummon vastaus oli jotain mitä en odottanut. "No hyvä! Kun ei mulla oikein tilaa ole kaikille ja sitten on vain niin ahdasta niin oikein hyvä juttu jos ette tulekaan. Kesällä voi sitten tulla. Istutaan puutarhassa koko suku syömässä! Olethan muistanut sitten syödä hyvin?"
Samanikäisellä serkulleni kun soitin, niin hän oli töissä - kuten olin laskenutkin - mutta sanoi pystyvänsä puhumaan. Kerroin esikoisestamme, niin hän rupesi huutamaan ja totesi, että en ole tosissani. En voi olla tosissani. Ja miten minä tämmöiseen aikaan soittelen, kun hän on töissä eikä ehdi kunnolla edes ajattelemaan. Joka oikeastaan onkin hyvä asia. Että voikin tätä uutista sitten ihan rauhassa sulatella. Nauraen vielä totesi, että tästä vielä keskustellaan ennen kuin lähti paimentamaan lapsiryhmää.
Tekstarina laittelin suurimmalle osalle:
 |
| Tässä mä nyt sitten olen. Vasta 57mm, mutta onhan mulla jouluun asti aikaa kasvaa lämpimässä. 23.12. sanos lääkäri lasketun ajan olen. Terveisin Alina-Anselmi. Inttikavereille lähetin myös kuvan sekä tekstin: Junior ilmottautuu palvelukseen 23.12.2014. Osalle sisaruksistani ja parille kaverille olimme kertonut "pakon sanelemana" jo aikaisemminkin. Heille laitoin viestin, jossa kerroin minin olevan juuri siellä missä pitikin sellaisessa kunnossa jossa kuuluukin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti