Toisen kerran neuvolaan meno ei jännittänyt enää yhtään niin paljon kuin silloin ensimmäisellä kerralla. Olihan paikka jo tuttu ja tiesi mitä pitää tehdä. Paino oli tippunut 69,9kilosta 69kiloon, josta tietenkin sain huomautuksen neuvolatädiltä. Sain käskyn syödä jäätelöä, varsinkin kun on tällaiset superhelteet! Ihan mielelläni tätä käskyä noudatin ;)
Kohtu oli 11cm pitkä, mutta sitä ei vielä merkitty mihinkään, koska taulukko alkaa vasta 16senttisestä kohdusta. Pääsimme myös kuuntelemaan minin sydämen lyöntejä, jotka kuuluivat ihan yhtä hyvin kuin kotonakin dopplerillamme :) Neuvolatäti muistutti, että vaikka ei päivään taikka kahteen saisikaan ääniä kuuluviin dopplerilla, niin ei silti kannata hätääntyä ja juosta sairaalaan. Hekään, vaikka alan ammattilaisia ovatkin, ei aina löydä sydämen lyöntejä vaikka pienellä onkin kaikki kunnossa. Mutta nyt löytyi ja Alina-Anselmin sydän sykki noin 140 lyöntiä minuutissa.
Kävimme myös läpi lapsuuttamme, sitä miten me olemme saaneet itse lapsina huomiota ja miten meitä on rakastettu. Tai miten luottavaisesti ajattelemme tällä hetkellä synnytyksestä (EN OLE SYNNYTTÄMÄSSÄ) tai minkälainen taloudellinen tilanteemme on ja minkälaisena sen näemme tulevaisuudessa. Hiukan sellaisia herätteleviä kysymyksiä.
Esikoisen odottamisen riemua sekä hämmennystä. Kirjallisena ja kuvannollisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti